“Työteho on kasvanut, kun koko massaa ei tarvitse enää käydä läpi. Samalla laskutuksen jälkeinen virheiden määrä on selkeästi tippunut ja kysymysten määrä pienentynyt.”
Excelien läpikäynnistä poikkeamien korjaamiseen
Corewoodin tavoite oli vähentää manuaalista tarkastustyötä. Tilitysraportteja ja muuta aineistoa käytiin käsin läpi, vaikka suuri osa työstä oli toistuvaa tarkistamista.
Ajatus oli yksinkertainen: järjestelmä käy aineiston läpi, ja ihmisten työaika käytetään niihin tapauksiin, joissa oikeasti tarvitaan korjausta tai päätöstä.
“Haluttiin vapauttaa ihmisten työaikaa tuottavampiin asioihin kuin siihen, että käydään tylsiä Exceleitä edestakaisin läpi.”
Oma automaatiosovellus toimii pohjana jatkokehitykselle
Arktiproc rakensi Corewoodille omaan ympäristöön sijoitetun, yhtiön prosesseihin räätälöidyn automaatiosovelluksen. Sen päälle on rakennettu moduuleita muun muassa tilitysraporttien ja kuormadatan tarkastukseen sekä tilitysten käsittelyyn taloushallinnon järjestelmää varten.
Yksittäisten automaatioiden sijaan Corewoodilla on näin yhteinen sovelluspohja, johon uusia toimintoja voidaan rakentaa vaiheittain tarpeiden kehittyessä.
Tarkkalalle tämä on yksi projektin tärkeimmistä lopputuloksista.
“Meillä on nyt todella hyvä pohja olemassa sille, että meillä on oma paikka, jossa tehdään Corewoodin asioita.”

Toteutukset ovat olleet sitä, mitä pyydettiin
Tarkkala nostaa yhteistyön vahvuudeksi suoraviivaisuuden. Tarvetta ei tarvitse kierrättää usean välikäden kautta, vaan keskustelu käydään suoraan toteuttajan kanssa ja siitä siirrytään tekemiseen.
Ratkaisuja on myös kehitetty projektien aikana. Uusia ideoita on tullut molemmilta puolilta, ja niitä on pystytty viemään eteenpäin ilman raskasta muutosprosessia. Tarkkalan mukaan muutoksista ei myöskään tullut yllättäviä lisäkustannuksia.
“Kun me keskustellaan, me ymmärretään toisiamme ja sitten lähdetään toteuttamaan. Kaikki toteutukset ovat olleet juuri sitä, mitä olen pyytänyt.”
Ero näkyy siinä, mitä laskutetulla ajalla syntyy
Tarkkala kuvaa yhteistyötä tehokkaaksi ja kustannustehokkaaksi. Hänen mukaansa ero joihinkin aiempiin toimittajakokemuksiin näkyy siinä, että käytetty työaika muuttuu konkreettiseksi etenemiseksi.
Tarkkalan mukaan kyse on ollut kustannustehokkaasta tavasta rakentaa käytännön apuja hallinnon työvaiheisiin.
“Käytetyllä työajalla oikeasti tapahtuu. Olen ollut projekteissa, joissa tuntuu, että tunnit juoksevat mutta mitään ei tapahdu. Tässä on ollut ihan erilainen tekemisen meininki.”
Ratkaisut pysyvät Corewoodilla
Corewoodille on tärkeää, että toteutukset ovat sen omassa ympäristössä. Ajatus on noussut yhteistyön aikana entistä tärkeämmäksi: palveluntuottaja voi tulevaisuudessa vaihtua, mutta yrityksen omien ratkaisujen ja niiden pohjan pitää säilyä.
Tarkkala tiivisti ajatuksen haastattelussa suoraan: hänen mielestään näiden ratkaisujen pitäisi olla mahdollisimman pitkälle ‘in house’.
Yhteistyö on jatkunut uusiin kehitysvaiheisiin hyvien kokemusten perusteella.

